13.2.2017

Helmikuun hulinat

Hei pitkästä aikaa! Oceanien perhe ei todellakaan ole unohtunut, nyt on vain niin monta rautaa tulessa. Olen joulukuun lopulta asti ollut työharjoittelussa koulun ohella ja nyt on meneillään kursseja, joissa on isoja ja ärsyttäviä tehtäviä. Lisäksi olen tähän oheeseen keksinyt asunnonjärjestämisprojektin, joka on kovasti vielä kesken. Ja kavereitakin pitäisi ennättää nähdä ja myös ihan vain levätä.

Olen tässä kuukauden aikana avannut simsin vain kaksi kertaa, eikä peli ole edennyt oikeastaan ollenkaan. Ja viime kerralla peli kaatui kaksi kertaa, ennen kuin ennätin tallentaa. Oceanien perhe on kuitenkin mielessä ja aion jatkaa pelaamista ja blogin päivittämistä, mahdollisesti jo viikon kuluttua. Ensi viikolla nimittäin loppuu tuo työharjoittelu, sitten on paljon enemmän aikaa taas pelata. Eli nähdään taas pian!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti